maanantai 12. heinäkuuta 2010

Helleterveiset!

Haut ja tottikset ovat nyt kesätauolla ja me lomalla. Ollaan otettu aika rennosti ja tavattu koirakavereita, lampaita ja käyty mökkeilemessä. Juhannuksen Pekko kulki myös mukana Eskon kaverin mökillä. Kovin oli mukana menossa kesäolympialaisissa :)

Käytiin myös tänä kesänä Alastarolla Kanniston kotieläintilalla ihmettelemässä mm. peuroja, poroja, ylämaan karjaa ja pieniä pupujusseja. Kuvassa Pekon lempieläimet Peurat.
Käytiin katsomassa Eskon vanhempien naapurissa asuvia lampaita, joista on pieni videon pätkä ja kuvia kuvat osiossa. Ovat vaan aika huonolaatuisia kun ei ollut kun kännykkä messissä. Olisi kiva kuulla kommentteja paimennusasiantuntijoilta Pekon käytöksestä lampaitten kanssa.


Uimassa Pekko on käynyt tosi useesti, sitä ei pidä mikään jos vaan uimaan pääsee. Eipä ole ihottumiakaan enää ollut, kopkopkop. Ei olla punkkiliuoksia enää laittetu, olisikohan ratkaisu siinä? Mut se on selvää että se uiminen ei kyllä sitä aiheuta ja onni on Pekon.
Pääsee vilvottelemaan näillä hellekeleillä.
Kuvassa Pekko nauttii Bostoninterrierri Taiston kanssa vilvottavasta vedestä.

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Täällä taas sairastettu ihottumaa. Käytiin Pohjois-Pohjanmaalla vähän ruokkimassa hyttysiä. Melko varmasti tai varmasti Pekko sai hyttystenpuremista märkivän ihottuman taas vatsanseudulle. Niistä taisi alkukesän ihottumatkin johtua kun kun ihoon jäin paranemisen jälkeen pieni rupi.
Aamulla oli yksi läntti ja illalla kun katsottiin uudelleen niin varmaan kymmenen märkivää länttiä missä keskellä paukama. No betadine kulkee nykyään meillä aina mukana, sillä saimme taas koiran kuntoon. Nyt jätetään kyllä punkkiaineet (frontline) laittamatta tältä kesältä, jotenkin tuntuu että se herkistää ihoa entisestään, en tiedä. Turkki ja iho muuten hyvässä kunnossa. Eläinlääkäri suositteli kokeilemaan punkkiliuosta mikä karkottaisi myös hyttyset( joku bay.... alkunen) en tiedä sitten toimiiko. Katsoin että normaali punkkipantakin estäisi hyttysten pistoja...
Muuten kolmen päivän reissu meni hienosti vanhempien asuntoautolla reissaten. Kiva oli koira pitää mukana ja kivaa tuntui Pekollakin olevan. Pekko pääsi serkkujeni luona tutustumaan kissanpentuun. Ekaksi kyllä pelkäsi kovasti mennä edes haistelemaan, mutta hetken päästä kuljettin kissan perässä ja haisteltiin kovasti.

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Onnistuneita hakutreenejä


Leirin jälkeen meillä oli pitkä tauko hakutreenien suhteen. Pari loistavaa treenikertaa on nyt takana ja Pekko on taitava! Tänään otin kolme maalimiestä ja suorat lähetykset keskilinjalta piiloille. Koira teki hienosti töitä, eikä kaipaillut minua. Eipä juurikaan tuullut ja jos tuuli niin sieltä sun täältä. Nosti hienosti kolme maalimiestä ilman minkäänlaisia apuja. Hienoa, tästä on kiva jatkaa :) ja mikä parasta, Pekko on taas terve!

maanantai 24. toukokuuta 2010

sairastelua

Pekolla antibioottikuuri. Tämän kesän ensimmäiset ihottumat tuli taas . Taisi perjantain mökillä uiminen olla taas liikaa. Voi helkutti kun ottaa päähän kun on niin herkkäihoinen, vaikka kuivattiin uimisen jälkeen aina.
Eilen huomattuani ihottuman leikkasin karvat pois vatsa osasta ja laitoin betadinea ja kortisonivoidetta. Tänään soitin eläinlääkärille ja sain reseptin antibiooteihin. Kauluri kaulassa mennään taas pari päivää.. Pekko antaa kyllä hienosti hoitaa.
Eipä kauluri ole paljon taas menoa haitannut. Oltiin pienellä lenkillä ja päästin metsää vapaana kakkalle, niin siinä oli jo kauluri vähän haljennut. Seuraava kauluri on kyllä joku muu kun muovinen, kun eivät näytä meillä kestävän. Viime kesänä kun sai yhden jo rikki.
Minä kyllä saisin mennä hermojen hallisemiskursseille ja Pekko ohittamiskursseille. Ei taas meinannut tulla mitään yhden ärisevän uroksen ohittamisesta. Pekko vinkuu ja vetää sen luo, vaikka toinen kävis varmaan samantien kiinni jos päästäis. Mä huudan taas Pekolle minkä lähtee. Ei varmaan taas auttanut tilannetta yhtään, pahensi vaan. Voi kun oppisin...
Hakureenit on jäänyt leirin jälkeen, on ullut tosi kuumaa ja nyt tämä. Jospa sitten ens viikolla. Tottikseen jos toipuisimme torstaihin mennessä.

lauantai 15. toukokuuta 2010

Mynämäki 15.5.2010


Huhu melkoisen pommin Pekko mulle tänään järjesti:
JUN ERI JUK 1 Paras uros 1 VSP SERT eli "suomeksi" jotenkin näin: Juniorien erinomainen, Juniorikilpailuluokan 1., Paras uros 1., vastakkaisen sukupuolen paras ja jatkokilpailut sertifikaatti. Kylläpä tässä oli kokemattomalle tavaamista...

Tämä oli Pekon sekä minun ensimmäinen näyttely ja tämä tulos! Aamulla kun lähdimme suurin huolenaiheeni oli mitä laittaa päälle ja kuoleeko sinne kuumuuteen, kun mittari näytti aamulla jo +25 astetta. Muutenkin oli asenne vaan sellainen kiva päästä kuulemaan mitä Pekko-pojasta sanotaan, en todellakaan odottanut mitään tälläistä, hyvä kun tajusin mitä Serti tarkoitti.
Pitää myös myöntää, että emme valmistautuneet näyttelyyn oikein mitenkään. No pesin koiran alkuviikosta ja vähän harjailin. Ja ettei mene ihan kehutessa, niin oli mun esittäminen vähän mitä sattuu. Pekko aina juoksuun lähtiessä haukasti ja hypähti ja tais vähän vetääkin, mutta kyllä se siitä sitten lähti aina rullaamaan, ehkä turhaan niitä makkaroitakin siinä pidin hollilla.
Kiitokset kuuluu nyt Pekon äidille Almalle, isälle Manulle ja kasvattajalle Anita Korholalle, kiitos hyvästä jälkikasvusta! Olen todella ylpeä rakkaasta Pekosta.

Mentiin näyttelyn jälkeen mökille juhlistamaan tulosta ja Pekko pääsi nauttimaan vilposesta vedestä, minä kun en 14 asteisesta vedestä niin piittaa :).
Nyt ei kai auta muuta kun ilmoittautua seuraavaan näyttelyyn, vaikka tarkoitus ei ollut näyttelyissä sen enempään kierrellä. :) Tää päivä on ollut yhtä hymyä :)

Arvostelu:

Tuomarina Suncica Lazic, Serbia

Very proportional male. Typical head. Beautiful expression. Scissor bite. Excellent topline and tail position. A little bit french ?? position. Correct angulation. Excellent temperament. Good movement. Coat: Good color and quality.

maanantai 10. toukokuuta 2010

TPH:n PK-leirillä


Oltiin Pekkiksen kanssa la ja su Turun palveluskoiraharrastajien PK-leirillä Tuorlan maaseutuoppilaitoksessa Kaarinassa. Oltiin kylläkin mukana kotimajotuksella.
Reenattiin Sari Kärnän ryhmässä hakua. Maastot olivat mielestäni Piikkiössä ja Paimiossa. Edettiin mielestäni valtavasti kolmen reenin aikana. Ennen roikuin remmissä mukana metsässä, mutta nyt käydään ottamassa haju yhdessä ja palataan keskilinjalle ja sieltä lähetän koiran "suoraan" maalimiehen syliin :). Maalimies kuljettaa nameilla Pekkoa piilolta eteenpäin, kunnes kutsun koiran pois.

Otettiin n.5 maalimiestä per reenikerta. Pekolla riitti intoa ja kuntoa. Olisi jaksanut enemmänkin, mutta minä en :). Olihan Pekko la illalla ihan raato, mutta su aamulla 6.30 jo tikkana menossa mukana. Sain paljon kannustusta ja luottamusta koiraan. Itse en olisi uskaltanut ehdottaa noin isoa harppausta. Tottahan se oli että oltiin jo syksy ja kevät reenattu melkein samaa toistaen, niin reipas eteminen piristi kummasti reeni-intoa. Uskon myös että koira nauttii enempi, kun saa juosta ilman minua. No nyt olen sitten selän takia sairaslomalla, että jää ainakin yhdet hakureenit käyttämättä. Innolla odotamme seuraavaa reenikertaa, että pääsemmen hyödyntämään uusia vinkkejä.

Pekko osoitti tänään lenkillä äijän merkkejä . Murisi vastaantulevalle pienelle terrierrille?. Ovat ennenkin nähneet, että en tiedä mitä päässä liikkui. Ohittaminen oli yhtä kaaosta. Tais perkeleet taas raikua Nousiaisten teillä...tiedän kyllä, pitäis ite pysyä rauhallisena, mut kun...

perjantai 30. huhtikuuta 2010

mitäs mittää

Käytiin pääsiäisenä katsastaa Barcelonan kevät. Oltiin viikko reissussa ja Pekko oli Eskon vanhemmilla hoidossa. Hyvin oli mennyt Pekolla hoidossa, pihatöiden merkeissä. Olihan se tosi intona ku tultiin kotiin, mutta väsynyt viikosta. Siellä kun oltiin päivisin kotona, niin jäi nämä pakolliset päiväunet väliin. Luulen, että Pekko tuskin huomasi meidän olleen poissa niin kauan. Hyvässä ja tutussa hoitopaikassa oltiin.
Hakureeneissä ollaan käyty ahkeraan joka viikko. Viimeksi harjoiteltiin vähän lähettämistä. Ennen kuin olen vaan päästänyt koiran irti kun saa hajun, nyt lähetin Pekon hienosti käskyjen kera hajuja kohti :) hymiö siitä että ei menny meikäläsellä ihan niin kuin kirjossa lukee...
Tottiksessa ollaan käyty silloin tällöin. Viime kerralla otettiin paikalla oloa ryhmän kera. Laitettiin koirat riviin maate ja lähettiin itse lompsimaan eteen päin. Olin kyllä ylpiä siinä se lopulta pysyi ja tapitti minua.
Ens viikolla sitten hakuleirille ja olis tossa näyttelyynkin meno edessä...
Nyt grilli kuumana ja rauhallinen kotivappu edessä.
Hauskaa vappua siis!